Matkani säätiössä on alkanut jo ennen säätiöitymistä. Naantalin Taimoon avattiin lokakuussa 1972, Raina-suojayökeskus, johon haettiin työntekijöitä. Lähetin hakemuksen ja tulin valituksi. Työkeskusta perustamassa olivat Naantalin kaupunki, Raision kauppala sekä silloinen Tuberkuloosiliitto. Suojatyökeskukset olivat tuohon aikaan tarkoitettu ainoastaan invalideille, joilla on muutoin vaikeuksia työllistyä. Taimon työkeskuksessa valmistettiin tuotteita telakkateollisuuden tarpeisiin, jotka myytiin tukkuliikkeille.

Asiakkaiden tarpeet ovat kaiken tekemisen perusta

Kehitys säätiössä oli alkuaikoina erittäin vauhdikasta. Säätiössä suunniteltiin ja kehitettiin kokoajan uusia ja vanhoja toiminta- ja palvelumuotoja. Erilaisia hankkeita ja projekteja oli jatkuvasti. Yhteistyötä tehtiin monien eri tahojen kanssa tiiviisti. Kehityksen myötä toiminta kasvoi nopeasti ja tarvittiin lisää tilaa. Raina-suojatyökeskus sijaitsi tuolloin Putkikadulla ja siellä olevia toimitiloja laajennettiin säätiöitymisen yhteydessä. Naantalissa aloitti samoihin aikoihin Greenhouse, jossa harjoitettiin kasvihuonetoimintaa. Lisäksi Naantalin keskustaan avattiin päiväkeskus. Toimintaa oli jo tuolloin Raision Petäsmäessä ja Turkuun perustettiin oma toimipisteensä.

Säätiössä asiakkaiden tarpeet ovat aina olleet kaiken tekemisen perusta. Toimintaa kehitetään edelleen jatkuvasti, jotta näihin tarpeisiin voidaan vastata mahdollisimman hyvin. Muutoksen voi mielestäni nähdä mm. siinä, että osa palveluista on jäänyt vuosien varrella pois ja tilalle on tullut uusia palveluita. Maailma muuttuu ja nämä uudet palvelut vastaavat paremmin tämän päivän tarpeisiin.

Tärkeimpänä saavutuksena säätiön tähänastisessa historiassa näen sen, että säätiö on vakiinnuttanut paikkansa ja saanut tukevan jalansijan muiden toimijoiden joukossa. Ammattitaitoinen henkilökunta on avainasemassa säätiön toiminnan toteuttamisessa ja siinä millainen siitä on tullut. Säätiöstä on muodostunut asiakkaille ennen kaikkea paikka, johon on helppo ja mukava tulla ja jossa he saavat mielekästä tekemistä arkeen. Säätiö on myös paikka, jossa voi keskustella muiden asiakkaiden ja ohjaajien kanssa. Sosiaalisten verkostojen luominen ja toisten ihmisten kohtaaminen on meille kaikille tärkeä osa jokapäiväistä elämää.

Mieleeni ovat jäänneet erityisesti koko talon yhteiset tapahtumat

Kuluneiden vuosien aikana on ollut paljon erilaisia tapahtumia ja sattumuksia, joista osa on jo päässyt unohtumaan. Koko talon yhteiset tapahtumat ovat kuitenkin olleet aina mukavia ja jääneet eritysen hyvin mieleeni. Yksi näistä oli kesäretki Seilin saareen. Paikka oli tuolloin monille vielä uusi, mikä teki retkestä erityisen mieluisan. Meitä oli niin paljon, että saareen mentiin kahdella laivalla. Mukaan oli pakattu tietysti myös runsaat eväät. Perillä opas kertoi värikkäästä ja synkästäkin saaren historiasta. Saaren historiaa kuvaavat hyvin, Sakari Topeliuksen 1845 kirjoittamat sanat “Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää” . Saarellahan on aikoinaan elänyt spitaalisia ja mielisairaita, joten saari on ollut monelle myös viimeinen leposija. Saaren historia ruokkii mielikuvitusta ja tarinoita on syntynyt paljon. Osa näistä tarinoista on totta, mutta hurjimmat lienevät mielikuvituksen tuotetta.

Isoja tapahtumia olivat myös Tarja Halosen puolison Pentti Arajärven ja tuolloisen työministerin Tarja Filatovin vierailut säätiössä. Oli hienoa olla todistamassa, kun säätiö sai arvoistaan huomiota.

Säätiövuodet ovat opettaneet minulle suvaitsevaisuutta

Säätiössä on niin henkilö- kuin asiakaskunnan keskuudessa hyvin erilaisia persoonia. Koen tämän rikkautena, mikä onkin opettanut minulle lisää suvaitsevaisuutta ja toisten huomioonottamista. Mielestäni on erityisen tärkeää hyväksyä jokainen ihminen sellaisena kuin hän on.

Toivon, että säätiö pystyy tekemään tärkeää työtään jatkossakin ja on valmis vastaamaan kaikkiin tuleviin haasteisiin. Pitkä matka on jo kuljettu, mutta toivottavasti matka jatkuu suotuisten tuulien alla vielä hyvin pitkään.